Pyykkikorin alimmaiset

Pyykkikorin pohjalta löytyi villasukkia ja lapasia. Vihdoinkin panin ne koneeseen. Aiemmin väärällä pesuohjelmalla huovutettujen villaisten jälkeen en ole uskaltanut. Joskus pyykkikorin alimmaisten pesemistä estää puhdas laiskuus. Joskus sitä viimeistä pöytäliinaa ei halua pestä, koska se ei mahdu mihinkään kuivumaan tai sen silittäminen on ajatuksena työläs. Joskus muutama hienopesua vaativa rätti jää odottamaan vuoroaan ikuisiksi ajoiksi. Pitäisi melkein on olla oma ”jätetään seuraavien sukupolvien pestäväksi”-kori.

On ihan luonnollista vältellä ikävältä tuntuvia asioita. Aina niitä ei tarvitse edes pakoilla, vaan hankalat hommat ovat poissa silmistä ja poissa mielestä. Huono muisti on tässä kohtaa siunaus. Pyykkikorin alimmaiset voivat olla rästiin jääneitä tehtäviä, vaikeiden asioiden puheeksiottamista, enemmän tai vähemmän konkreettisen inventaarion tekemistä, totuuden hyväksymistä milloin minkäkin asian suhteen, ensimmäisen ratkaisevan askeleen ottamista muutoksen tiellä. Jotkut eivät käy puntarilla, koska eivät kestä lukemia. Jotkut eivät lopeta tupakanpolttoa, koska pelkäävät repsahdusta. Joidenkin varasto pursuaa romua, jota ei uskalla käydä läpi, koska paitsi että se vie aikaa, se myös voi kaivaa vuosien tuskat jo arpeutuneista haavoista. Parempi siis kun ei aloitakaan! Mutta pyykkikorin alimmaiset pysyvät – ne ovat asioita, joita pitäisi, mutta kun ei millään viittisi.

Pohjalle jääneet villasukat estävät likaantuneen pyykkikorin pesemisen, vievät turhaa tilaa ja muistuttavat olemassaolostaan joka kerta kun pyykkipäivä on lingottu tiettyyn pisteeseen. Mitä enemmän symbolisia pyykkikorin alimmaisia saamme hoidettua pois päiväjärjestyksestä, sitä parempi. Jos vanhoja villasukkia ei koskaan aiokaan pestä, on ne sama heittää pois kiusaamasta. Vaikeampaa onkin päättää, aikooko jonkin keskeneräisen saada joskus valmiiksi, vai olisiko syytä luopua jo koko hommasta.

Olisiko tänään päivä kohdata pyykkikorin alimmaiset silmästä silmään? Päätä villasukan kohtalosta ja toimi!

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Yleinen

Jumalan terve!

Imetysdementiastani huolimatta ymmärrän kutakuinkin eläväni vuotta 2011. Yhtäkkiä säpsähdän – olenko joutunut kivikaudelle? Syynä on evankelisluterilainen nuorten mediakampanja ”Älä alistu”.

Kampanjan keulakuva on yhdentoista minuutin mittaisella videolla äänellään, kasvottomana esiintyvä ”Anni”, nimi muutettu turvallisuussyistä. Anni kertoo olleensa joskus biseksuaali, mutta pyytäneensä Jumalalta apua ja muuttuneensa heteroksi Jumalan ihmeen kautta.

Hyväksy itsesi ja sen jälkeen muutu! Homot voidaan pelastaa!

Miksi korjata jotain, mikä ei ole rikki?

Homoseksuaalisuus on poistettu Suomessa sairausluokituksesta vuonna 1981. Sukupuoleen, rotuun, uskontoon tai muihin henkilökohtaisiin ominaisuuksiin (kuten seksuaali-identiteettiin) perustuva yleinen syrjintäkielto on yhteinen säännös kaikissa kansallisissa oikeusjärjestelmissä ja kansainvälisissä sopimuksissa, joiden perustana tai tavoitteena on ihmisoikeuksien suojelu.

Kampanja loukkaa minuakin, varmasti kohderyhmän suhteen yli-ikäistä perheenäitiä. Se, että olen naimisissa heteromiehen kanssa, meillä on kaksi lasta, rivitalonpätkä ja punainen farmariauto, ei muuta sitä tosiasiaa että olen biseksuaali ja olen näin tuntenut niin kaun kuin jaksan muistaa. Se, että joku väittää minun jotenkin alistuneen painostuksen alla tähän syvältä kumpuavaan henkilökohtaiseen omistusalueeseen, seksuaali-identiteettiin, on kuvottavaa. Eikö täällä saa olla rauhassa kaappihomo, edes hevon kuusen Niemenrannassa!

En kuulu kirkkoon, joten tämä ei kai minua koske. Huh. Suojelen itseäni pelastukselta!

Jätä kommentti

Kategoria(t): Yleinen

Onnellinen loppu on onnellinen alku

Toivoin luomusynnytystä, mutta päädyin leikkuupöydälle molempien raskauksieni jatkuttua yliaikaisiksi. Synnytyksiä ei saatu länsimaisen  lääketieteen keinoin käynnistymään, enkä päässyt toteuttamaan mitään ”Synnytä rentoutuneena”-levyn oppeja. Olisin halunnut kuvitella olevani avautuva kukka, mutta ei sitten.

Molemmilla kerroilla oli tylsää haukotella synnytyssalissa odotellen milloin joku tulee taas ronkkimaan ja toteamaan, ettei kohdunsuu ole avautunut sen enempää. Siinä kiikkustuolissa gameboylla Tetristä pelatessa en tuntenut olevani kosketuksissa luonnon kanssa tai lähellä syntymän maagista ihmettä. Kävi aika pitkäksi sekä minulla että miehellä.

Tehottomien oksitosiinitipalla aikaansaatujen supistusten kanssa kärvistely oli perseestä. En oikeasti keksi nyt mitään sivistyneempää sanaa tähän, koska se oli niin perseestä. Siinä ihmistä vain rääkättiin, eikä minulla ollut mitään motivaatiota koko hommaan, koska jokin minussa sanoi, ettei se lapsi sieltä synny käskemällä. Kyllä minä minun penikkani tiedän, itsepäisiä ovat, mokomat.

Ensimmäisessä sektiossa marraskuussa 2008 saatuani puudutuksen leikkauspöydällä viiden päivän käynnistysyritysten jälkeen tunsin itseni vanhaksi kipeäksi hurtaksi, joka pääsi koirien taivaaseen. Olo ei ole koskaan ollut niin autuas, kun supistuskivut (jotka edelleenkään eivät synnyttäneet yhtään mitään!) loppuivat kuin seinään. Julistin vuolaasti rakastavani kaikkia leikkaussalissa olevia.

Toisella kerralla syyskuussa 2010 sektiopäätös tuli vain yhden päivän synnytysyrittämisellä. Toinen sektio tarkoittaa, että voin lopettaa luomusynnytysfantasiani kolmannen lapsen suhteen. Kahden ikävystyttävän odottelun jälkeen on helpottava ajatus, ettei minun tarvitse enää koskaan joutua tuntikausien oksitosiinitiputukseen. Siinä tilanteessa ei jaksa edes leikkiä olevansa superagentti, josta yritellään kuulustella ulos huippusalaista tietoa.

Hämyisän synnytyssalin jälkeen leikkaussalissa oli vihdoin sopivasti säpinää. Pysähtynyt aika lähti taas tikittämään. Kunnon tiimi, paljon porukkaa. Nyt syntyy eikä jaapata! Hyvä meininki. Molempiin sektioihin sattui samat instrumenttihoitajat (joista toinen oli myös sairaanhoitajaopintojeni työharjoittelun ohjaaja keväällä 2006), joille huikkasin  ”nähdään taas ensi kerralla” kun minua pukattiin viimeksi salista ulos heräämöön vietäväksi.

Leikkaussalin henkilökunta teki laatutyötä. Sektiohaavani ovat kauniit  ja hyvin parantuneet. Olen sitä mieltä, että leikkaussaleissa tehdään tarkinta työtä mm. aseptiikan suhteen, kun taas muualla lämitään infektioportteja (katetreja ja kanyyleita) miten sattuu ilman hanskoja – tähän syyllistyy henkilökuntaa aina synnytyssalista heräämöön ja vuodeosastolle. Tosin ensimmäisen sektioni miespuolinen anestesiahoitaja voisi harjoitella vuorovaikutustaitojaan, vaan mitäpä se harjoittelu auttaa, jos on kelju luonne ihmisellä. Koko muu henkilökunta leikkaussalissa oli aivan sydämellistä – kuin iloinen ympärilläni kotkottava kanalauma, jotka vastaanottivat pikku tipuseni. Lempeää ja lämmintä, ollaksemme leikkaussaliolosuhteissa!

Syytä synnytysten käynnistymättömyyteen ei osaa kukaan sanoa. Jokaisella asiantuntijalla on arvauksensa, mutta totuus jäänee ikuiseksi mysteeriksi.

Oletteko huomanneet, että monesti saduissa äiti kuolee lapsen syntyessä ja juuri sen takia prinsessalla on paha äitipuoli? Olen kiitollinen, että elän tällä vuosituhannella, tässä sivistysvaltiossa, jossa sektiolla voidaan pelastaa lapsia, jotka muuten jäisivät syntymättä. Ja toisaalta myös äitejä – vaikka sektioon liittyykin edelleen riskejä myös äidille. Kehitysmaissa pysähtyneet synnytykset ovat yksi suuri äitikuolemien aiheuttaja.

Myös isäni ja setäni ovat syntyneet sektiolla. Ensinnäkin, miettikää, siis yli 40 ja 50 vuotta sitten, hieman alkeellisimmilla vermeillä kuin nykyään! Toiseksi, vaikka olen syntynyt normaalia tietä (jopa viikkotolkulla ennen laskettua aikaa), puuttuuko minulta synnyttäjän geeni? Ja jos näin on, voiko olla mahdollista, että ihmislaji kehittyy lopulta niin, että sektiosta tulee pääasiallinen synnytystapa? Suomessa sektioiden osuus synnytyksistä oli vuonna 2005 15,7%. Sitä ennen se oli jo kymmenen vuotta ollut suurin piirtein sama. Yhdysvalloissa sektiot ovat sen sijaan yleistyneet: 1996 synnytyksistä noin 20 % oli sektioita, kun vuonna 2004 osuus oli jo yli 29 %. Mutta siis me synnyttämään kykenemättömätkin saamme jatkaa sukua, joskin toistuvasti silvottava kohtu ei rajattomasti kestä ja aivan tyypilliseen oulunsalolaisen mallin mukaiseen yli kymmenen lapsen katraaseen ei kannata pyrkiä.

Jotkut kuulemma ovat katkeria, kun ovat joutuneet sektioon eivätkä ole kokemusta rikkaampia käytyään läpi luonnollista synnytystä. Kyllä minäkin olisin halunnut synnytyskertomuksen kerrottavaksi – ovathan ne naisten inttijuttuja (naiset voivat mennä armeijaan, mutta miehet eivät voi synnyttää). Mutta olisi aivan perverssiä synnyttää synnytyskokemuksen takia. Tässä jos missä lopputulos ratkaisee – eli kauan odotettu uusi perheenjäsen!

Aivan älytöntä keskustella siitä, onko sektiolla lapsensa saanut huonompi äiti kuin muut – siihen keskusteluun on kenenkään vatipään minua turha edes yrittää saada mukaan. Varhainen vuorovaikutus lähti molemmissa tapauksissa hienosti käyntiin, vaikka jouduinkin heräämössä pyörittelemään peukaloitani ennen kuin yhteiselo vauvan kanssa sai alkaa. Olen ottanut sen lyhyen ajan moninkertaisesti takaisin käärimällä palleroiseni sellaiseen lämpöön ja läheisyyteen, että tietävät tulleensa rakastetuiksi.

Minusta ei tule tässä elämässä synnyttäjää, eikä kätilöä. Olisi aika teennäistä näillä näytöillä lässyttää kenellekään, että ”kyllä se sieltä syntyy kun sen aika on”. Mutta jos joku  joskus tarvitsee mukaansa tukihenkilön sektioon, niin lähden mukaan mielelläni. Minun raskauteni ovat päättyneet onnellisesti ja lasteni elämät alkaneet onnellisesti sektiolla. On ihan yks hailee onko sektio ”hyvä tapa synnyttää” (minä en ajattele koskaan synnyttäneeni ketään) – joka tapauksessa sektio on aivan hyvä tapa syntyä!

Viisi kuukautta sektiosta. Nostan pienen, puoliunessa ähisevän tyttäreni rinnalleni. Mikään metallinmakuinen kylmä lääketiede ja sen leikkausveitsi eivät muuta sitä tosiasiaa, että syntymä on käsittämätön asia, aina. Elämä on ihmeellistä, ja tämä pieni tytär tässä on ihme.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Yleinen

Paras mahdollinen minä

Oletteko kuulleet, että ”elämme suorituskeskeisessä yhteiskunnassa”? Meitä painostetaan joka suunnasta elämään paremmin, emmekä välttämättä päästä itse itseämme yhtään helpommalla. Pitäisi olla yhtä aikaa kuukauden työntekijä vuoden ympäri, täydellinen rakastaja puolisolleen, bestis ystävilleen ja ansaita lapsiltaan vielä se Maailman Paras Äiti-kahvikuppi. Kyllä riittää ihmiselle tekemistä yhteen elämään.

Ei ole mikään ihme, että erilaiset self-help-kirjat menevät kuin kuumille kiville ja jokainen tarvitsee personal trainerin, life coachin ja managerin. Eihän parhaaseen mahdolliseen suoritukseen (eli parhaan mahdollisen elämän elämiseen parhaana mahdollisena ihmisenä) kykene tavallinen ihminen ilman ammattimaista valmennusta. Oman pensasaidan leikkaamisen lisäksi pitäisi vielä pelastaa planeetta. APUA!

Henkinen kasvu! Fyysinen kasvu! Aloita tänään! Ole oman elämäsi toimitusjohtaja! Pystyt parempaan, sanoo Keke Armstrong! Kohta mää sanon sulle, että tsemppiä! Nalle Puhia lainatakseni, ”jos olet pieni puu tuulisen mäen rinteellä niin ole kaikkein paras pieni puu juuri sillä paikalla”. Paras puu, kauhiat paineet!

Onko väärin haaskata omaa potentiaaliaan? Entä jos onkin ihan tavallinen nalkuttava ja pihtaava puoliso, laiskotteleva ja Facebookissa kesken työpäivän luuhaava työntekijä, ystävänpäiväkortin unohtava kateellinen kaveri… Äitinäkin joskus pitää miettiä missä kohtaa voisi oikaista, että ylipäätään jaksaa. Äitiyden kutsumustehtävään antaa niin kaikkensa, että meinaa hävitä olemasta, jos ei välillä saa olla jotain muutakin kuin joka solullaan lastensa tarpeita ympärivuorokautisesti täyttävä ja itsensä unohtava palvelija.

Parempaan pyrkiminen on hyvä asia, jos se antaa iloa elämään. Minusta on lohdullista ajatella, että voin oppia olemaan entistä parempi kumppani miehelleni ja parempi äiti lapsilleni. Haluan ohjata kerta kerralta tehokkaampia kahvakuulatunteja, keksiä toinen toistaan hauskempia Zumba-kuvioita. Haluan pyöriskellä vielä joskus ammatillisen pätevyyden tuntemuksessa. Haluan olla avuksi, haluan olla korvaamaton, haluan olla rakastettu – ei, vielä rakastetumpi! Toisaalta, enkö riitä tällaisena?

On paitsi järjenköyhyyttä, myös epäkunnioittavaa itseään kohtaan tieten tahtoen tuhota omaa kehoaan esimerkiksi tupakoimalla tai lihottamalla itsensä muodottomaksi läskipalleroksi. Sen lisäksi, että tekee tietoisesti jotain haitallista, on pöliää jättää tekemättä niitä asioita, jotka ovat hyväksi. Tekemisen ja tekemättä jättämisen lisäksi skaalaan mahtuu vielä lukematon määrä tekemisen tapoja.  On itsetuhoista tehdä yhtään mitään vasemmalla kädellä hutaisten (paitsi jos on vasenkätinen, eikä silloinkaan saa hutaista). Siinä lähtee pian työpaikka alta ja todennäköisesti elämänkumppanikin karauttaa kohta horisonttiin. Miksi ryhtyisimme mihinkään, mitä emme tee parhaan kykymme mukaan?

Miksi siis olla ystävä jollekin tumpelolle, jolle ei halua antaa parasta mahdollista ystävyyttään? Miksi mennä naimisiin jonkun idiootin kanssa, jolle ei halua olla paras mahdollinen puoliso? Miksi tehdä lapsia, jos ei huvita panostaa vanhemmuuteen? Miksi tehdä työtä, jossa ei halua kehittyä?

On hyvä miettiä, mitä tekee ja mitä haluaa tehdä, ja ovatko nämä kaksi eri asioita keskenään. Laiskuus on lahjakkuus. Käyttäkäämme viisaasti annettu aika ja tehkäämme vain sellaista, mistä tai minkä tuloksista todella, todella, todella nautimme. Siitä syntyy onni. Tyytyväisyys on kehityksen loppu ja rappeutumisen alku. Siis miten olla yhtä aikaa tyytyväinen, mutta silti nauttia siitä, että kaikkea ei ole vielä saavutettu, että on vielä jotain haluamisen arvoista?

Jätä kommentti

Kategoria(t): Yleinen

Mutta kuka minut sitten tekee onnelliseksi?!

Minun on vaikeaa käsittää surullisen yleistä alle 4-vuotiaiden lasten vanhempien eroamista. (Kaikki seuraava pätee myös yli 4-vuotiaiden lasten vanhempiin ja lapsettomiin pareihin.) Erot ovat tragedioita, joissa ei ole voittajia. Isoja, sopimattomia riitoja, joiden jälkeen ei pussattukaan enää ja menty kaikki yhdessä nukkumaan. Eroavat vanhemmat ovat kuin itsemurhapommittajia, jotka eivät ymmärrä räjäyttävänsä samalla viattomia sivullisia. Sekä aikuisista että lapsista tulee kiertolaisia, jotka eivät osaa luottaa minkään asian pysyvyyteen.

Kuitenkin yhdeksän kuukautta ennen rakkaudenhedelmän pullahtamista maailmaan on suhde ollut sen verran kuosissaan, että jälkeläinen on pantu alulle. Puuttuuko ihmisiltä pitkäjänteisyyttä? Miten kaikki niin ihana onkin yhtäkkiä niin päin helvettiä? Miten maailman ihanin mies tai nainen onkin yhtäkkiä yksi ruma perkele? Miten toinen onnistuukin niin lannistamaan, latistamaan ja viemään kaiken elämänilon, puristamaan mehut irti siitä, jota sanoi rakastavansa? Se, joka teki joskus hulluksi hyvällä tavalla, tekee nyt pipipääksi pahalla tavalla?

Vanhempien ero on lapselle valtava stressitekijä, mutta niin on jatkuvasti riitaisessa perheessä eläminenkin. Kenellä on vastuu siitä, että kotona on hyvä olla? Miten saada aikaan rento rakkauden ilmapiiri? Onko kaikilla paha mieli? Mitä varten täällä ollaankaan?

Meillä jokaisella on vastuu omasta onnestamme. Jos puheenlahjamme ja kuuntelemisen taitomme ovat niin köyhät, ettemme yhden lajitoverin kanssa pärjää, niin miten tilanne mahdollisesti voisi olla sen kummempi jonkun muun kanssa – tai yksinkään? Oletko oikeasti onneton kumppanin takia vai voisiko syynä olla se, että sinä ihmisparka et tiedä itsekään mitä haluat? Haluat pakoon pahaa oloa, mutta et käsitä, että se sama oma ongelmasi odottaa sinua myös parisuhteen ulkopuolella?

Eroa miettivät, menkää itseenne! Ja yhtä lailla paskassa parisuhteessa marttyyreinä elävät zombiet! Pitäkää pintanne ja tehkää itsestänne onnellisia ja urputtakaa vasta sitten kurjaa elämäänne puolisollenne. Puolison tehtävä ei ole tehdä toista onnettomaksi tai onnelliseksi.

Avioliiton tarkoituksena on perheen perustaminen siihen kuuluvien yhteiseksi parhaaksi sekä yhteiskunnan säilymiseksi. Avioliitto on tarkoitettu pysyväksi, jotta perheen jäsenet voisivat yhdessä luoda onnellisen kodin.

(maistraatin vihkikaavasta)

Riittäisikö kunnioittava käyttäytyminen? Monesti omaa puolisoa kohtelee kuin ilmaa – tavalla, jolla ei kohtelisi ketään muuta tällä planeetalla. Se toinen ihminen on kuitenkin ihan vapaaehtoisesti alkanut kanssasi leikkimään kotista. Pitäisikö kiinnostaa vähän enemmän, mitä toiselle kuuluu? Miten toisen tyytymättömyys suhteeseen – ja lopulta eropäätös – tulee yllätyksenä kuin salama kirkkaalta taivaalta?

Minä olen päättänyt katsoa loppuun asti, miten tässä käy. Minä en ainakaan ole se, joka antaa periksi tai lopettaa yrittämisen. Pidän kiinni siitä, että kaikilla perheenjäsenillä on sama sukunimi ja sama osoite. Nukutaan välillä eri huoneissa, jos se sen vaatii, mutta pysytään yhdessä. Minä olen valmis aina pyytämään anteeksi, kuuntelemaan ja etsimään hyviä puolia. Eihän kyse ole mistään muusta kuin tahtomisesta! Kaiken se kestää, vaikka tekee kipeää, niin toivon että jonain päivänä katson taaksepäin, että oli se sen arvoista.

Toivon, että olisin vielä joskus puolisolleni samanlainen maailman ihanin nainen, johon hän on rakastunut. Ehkä ehdin suhteen alussa pesemään tukkani useammin kuin nyt, mutta olen minä kuitenkin melko lailla sama emäntä kuin silloin. Omasta mielestäni olen parempi ihminen kuin silloin, paljon epäitsekkäämpi ja kärsivällisempi. En halua, että koskaan tulee sellaista päivää, jolloin syytän miestäni tai lapsiani siitä, että minä en voi tehdä mitä haluan. Minä haluan paljon asioita, mutta  kaikista eniten ympärilleni oman rakkaan perheeni. Yhdessä voimme elää mahtavia, pieniä ja suuria seikkailuita!

Jätä kommentti

Kategoria(t): Yleinen

Onnittelen teitä varovaisesti, rouva Pietilä

”Varautuneen positiivisesti uskallan onnitella teitä, rouva Pietilä. Eihän sitä koskaan tiedä, jos vaikka huominen päivä sattuu olemaan elämänne huono-onnisin viritelmä. Mutta tähän asti olette pelanneet korttinne oikein hienosti tänä vuonna, ja vielä nauttineet pelistä.

Ensinnäkin, kestitte hienosti yhdeksän kahdestoistaosaa vuodesta raskauden mukanaan tuomia haasteita. Huomasitte kyllä itsekin raskauden olleen helppo,  ihmettelitte ääneen useita kertoja missä viipyvät kivut ja kolotukset. Ehkä joku muu olisi oikaissut ketaransa ojolleen ja päättänyt sairastaa raskauttaan täysin siemauksin. Mutta ei, rouva Pietilä, te halusitte todistaa, että pieni raskaus piristää. Suurimpana suorituksena mainittakoon seksuaaliterveyden edistämisen osaamisen ammatilliset erikoistumisopinnot, joista saitte kiitettävän todistuksen joulukuussa. Lisäksi vuoden aikana haksahditte sekä Zumbaan että kahvakuulaan, ja vähempään tyytymättä hankitte molempiin ohjaajalisenssit. Olen onnellinen puolestanne, että olette onnistuneet vahvistamaan jälleen liikunnallisuuden merkitystä elämässänne. Se tie on varmasti oikea, kuten myös valitsemanne laajempi näkökulma, josta ihmisyyttä tarkkailette.

Raskaus päättyi syyskuun viimeisenä iltana onnellisesti ja saitte tavata ensimmäistä kertaa hurmaavan tyttärenne. Olette jo tuonkin jälkeen päässeet täyteen vauhtiin, mistä jo annoinkin esimerkkejä. Teillä näyttää olevan kiire todistaa, ettette suinkaan ole kiintynyt raskauskiloihinne. Haluatte näyttää esimerkkiä siitä, kuinka aktiivinen kahden lapsen äiti ei nahistu vaan kukoistaa. Olette erinomainen, hellä ja huolehtiva äiti. Olette onnistuneet vahvistamaan uskoanne selviytymisestänne kaoottisessa arjessa, joka toisaalta on monotonisessa yksinkertaisuuksien toistossaan puuduttavaa. Olette onnistuneet löytämään siitä kauneutta ja mahdollisuuksia.

Eniten haluan onnitella teitä avioliitostanne herra Pietilän kanssa. Elätte tunnetusti haasteellista aikaa pienten lasten kanssa ja olette itsekin useita kertoja vuoden aikana vannoneet liittonne kestämisen olevan ihme näissä olosuhteissa. Ymmärrätte parisuhteen merkityksen todellisen onnellisuutenne kivijalkana. Ensi vuodelle heitänkin haasteen, kuinka voisitte sijoittaa aikaanne ja energiaanne suhteeseenne? Olette edelleen silminnähden rakastanut. Kaikki avioliittoonne panostamanne pelimerkit tulevat moninkertaisina takaisin.  Rouva Pietilä, luotan siihen, että te jos kuka tiedätte mitä Tahtominen on.

Haluan onnitella teitä myös siitä, että olette onnistuneet valitsemaan vierellenne loistavia ystäviä. Tämän vuoden aikana olette nauttineet lajitovereistanne ja löytäneet omien sanojenne mukaan ”todellisia helmiä”. Näen tulevaisuutenne ystävienne kanssa erittäin hedelmällisenä ja antoisana. Inspiroitte toinen toisianne. Jatkakaa nöyrää ihmettelyänne siitä, mistä nuo enkelit ovat tiellenne lennähtäneet. Tunne siitä, että ette ansaitse niin hienoja ihmisiä ystäviksenne, on terveellinen.

Tänä vuonna sukulaisenne ovat nousseet arvoon arvaamattomaan. Suurimmat toiveenne ja pelkonne liittyvät heidän terveyteensä. Toivon vilpittömästi hyvää vointia heille.

Muistakaa, että ette voi pelastaa idiootteja heidän omilta huonoilta valinnoiltaan. Kulutatte aivan turhaan energiaanne siihen.

Mitä tulee lastenne kasvattamiseen, te olette paras asiantuntija, ja teidän tehtävänne on asettaa rajoja sekä heille, että heidän suojakseen. Tiedätte itse, mitä tällä kryptisellä ohjeella tarkoitan.

Teidän ei edelleenkään, hyvänen aika sentään, tarvitse miellyttää kaikkia, eikä oikeastaan juuri muita kuin itseänne.

Olette olleet itsellenne sopivan armollinen ja oppineet toisaalta ihastuttavaa rentoutta toimissanne. Tiedätte, että asioilla on tapana järjestyä. Fatalistinen uskonne siihen, että kaikella on tarkoitus, on suloista ja toimivaa. Olette ehkä edelleen toisinaan hieman huolestunut, mutta olette huomanneet, ettei siihen ole aihetta. Uskaltakaa olla huolestumatta liiaksi.

Tämä vuosi on osoittanut, että teitä, rouva Pietilä, ei helpolla lannisteta. Olette ottaneet opiksenne vannoessanne ensi vuoden olevan vähemmän kunnianhimoinen ja enemmän seesteiseen perhe-elämään keskittyvä. Sen haluaisin toden totta nähdä, vaikka epäilenkin, että luonteellenne tyypillisellä tavalla saatte aikaan enemmän kuin tarpeellista on. Saatte kyllä kaiken mitä haluatte, siinä tuskin on enää mitään epäselvää.

Huolehtikaa, että teiltä liikenee hieman aikaa ajautua upeisiin seikkailuihin! Varoitan teitä liiasta maltillisuudesta, jota teiltä toivotaan ja edellytetään.

Ennustan edessä olevan myös asioita, joihin ette voi itse vaikuttaa saati varautua. Sanonpahan tämän vain nyt, jotta tiedostatte senkin. Menettäkää ylimääräinen hallitsemisen tarve, ette kuitenkaan pysty tekemään varasuunnitelmaa varasuunnitelman varasuunnitelmalle, koska ette ole insinööri.

Teillä on paljon menetettävää ja tiedän, että pystytte pitämään elämän haurauden mielessänne. Suhtaudutte rationaalisesti siihen, että mielialanne saattaa heilahdella verensokerinne mukana (mitä on odotettavissa vielä jonkin aikaa, koska nälkäähän kyllä näette ennen kuin saavutatte sen keveyden tilan, johon pyritte) ja riippuen siitä, kuinka levollisia öitä saatte nukkua (unettomia öitä saatatte päästä viettämään kahden lapsenne järjestäessä muuta tekemistä). Järkeilyn lisäksi toivoisin luovuuden ja runouden hetkiä, jolloin heittäytyisitte tunteelliseksi ja dramaattiseksi, jolloin saisitte hieman etäisyyttä pukliin ja kakkaan.

Tätä vuotta on vielä jäljellä viikko, kirjoittaessani tätä näin jouluaattona aamuyöllä. Silläkin uhalla, että mitä vain ehtii vielä tapahtua, onnea vuodesta 2010 ja olkoon vuosi 2011 täynnä rakkautta ja rauhallisia tilanteita. Mikäli jatkatte lempeän kärsivällisyyden ja brutaalin huumorin tiellä, uskoisin ensi vuoden olevan mehukas, maukas ja makea.

Ystävällisesti teidän, rouva Pietilä,

rouva Pietilä.”

Jätä kommentti

Kategoria(t): Yleinen

Elämän oppitunteja, osa 10 396

Olen elänyt tänään 10 396 päivää.

Kirjoitin yöllä nämä seuraavat ohjeet itselleni muistiin:

1. Kun tiedät tehneesi viisaan päätöksen, älä enää muuta mieltäsi.

2. Viisaan ratkaisun tunnistaa siitä, että sitä ajattelemalla tulee helpottunut olo.

3. Syyllisyys siitä, että ratkaisu voi olla itsekäs, on myös hyvä merkki.

4. Kun tilanne kiristyy ja tuntuu todella epämukavalta, ratkaisu on aivan kulman takana. Tämän vuoksi konfliktin pakeneminen vain pitkittää tilannetta – älä pakene ratkaisua.

5. Tosiasiat eivät muutu jaappaamalla miksikään.

6. Asian X täytyy tuottaa sinulle enemmän energiaa kuin siihen sijoitat ollakseen henkisesti energiataloudellista ja tuottavaa.

7. Pidä päämääräsi kirkkaina mielessäsi. Huolehdi, että kaikki joet laskevat samaan mereen.

8. Älä epäröi luopuessasi. Hyväksy, että luopuminen tuntuu hankalalta ja luovu sitten siitä hankalasta tunteesta.

9. Jos joku ulkopuolelta näkee tilanteesi paremmin ja sen sinulle valaisee, ole kiitollinen. Myönnä muutoksen tarve – ja tee se.

10. Luopuessasi hurmaannu käyttöösi vapautuvasta energiasta!

Bonus: Rajat ovat rakkautta. Älä suotta lepsuile itsesi kanssa. Ole armollinen, älä vaadi liikaa, mutta vaadi tarpeeksi!

Jätä kommentti

Kategoria(t): Yleinen