Think (yourself) outside the box

En oo koskaan tykännyt…
En oo sen tyyppinen ihminen, joka…
En tajua ihmisiä, jotka…

Määrittelemme itseämme usein sen kautta, mistä pidämme ja mistä emme pidä. On sanomattakin selvää, että asiat, joista pidämme, tuovat elämään iloa. Valitettavasti ”en pidä”-asiat ovat negatiivista energiaa ja menetettyjä mahdollisuuksia nähdä maailmaa eri tavoin.

Kun emme pidä jostain, emme useinkaan halua liittää itseemme niitä attribuutteja, joita kyseisestä asiasta pitäviin ihmisiin liittyy. Usein vastustetaan ihan vain periaatteesta ”mainstreamia”, koska on muka älykkäämpää leimautua johonkin alakulttuuriin. Ja ohitamme sen, että vaikka miljoona kärpästä tykkäävätkin paskasta, voi jokin valtavirran ilmiö olla nautittava asia, jonka voi valita listallensa aivan tiedostetusti ja kriittisesti.

Emme kokeile sauvakävelyä, koska emme halua olla niitä surkean keskiluokkaisia ja tylsään elämään tyytyviä nössöjä. Emme halua tutustua pelikonsoleihin, koska ne ovat pikkupoikien tai nörttien juttuja. Emme testaa eksoottisia ruokalajeja, koska emme ole mitään hienostelijoita. Uteliaisuus meissä on käymässä vähiin, koska emme halua tuhlata aikaa sellaisiin asioihin, joista pitäviksi ihmisiksi emme halua tulla. Pelkäämme, että meistä ei ole niin hienoiksi ihmisiksi, jotka ymmärtäisivät klassisen musiikin päälle, tai pelkäämme löytävämme itsestämme sisäisen juntin, joka tykkää eurodancesta. Joskus haluaisimme pitää jostain, mutta meidän pieniin päihimme on hakattu iäisyys, että miehet eivät tanssi ja naisen paikka on jossain muualla kuin auton konepellin alla tuuskaamassa.

Joudumme jo melko pienenä päättämään, olemmeko kissa- vai koiraihmisiä, pidämmekö raskaasta vai kevyestä musiikista, maaseudusta vai kaupungista, olemmeko naisellisia vai maskuliinisia ja niin edelleen. Kaikki nämä vastakkainasettelut rajaavat meiltä puolet hyvästä pois. Saatamme myös jumittaa menneisyydessä antamatta itsellemme tilaa kasvaa ulos omista asenteistamme. Olemme joskus tuominneet jonkin asian (Homejuusto on pahaa! Tekno on rasittavaa! Porno on iljettävää! Keilailu on liian vaikeaa! Ei oo vaan mun juttuja!) yhden kokeilun tai jopa pelkän ennakkoluulon perusteella.

Surullisen usein kuvittelemme olevamme huonoja jossakin, ja siksi emme voi sitä oppia emmekä siitä nauttia. Piirtäminen, laskettelu, matematiikka… ”Minä en saa pidettyä mitään rehua hengissä”. ”En oo ikinä ollut mikään käsityöihminen.” ”Se on parempi että jätän ruuanlaiton semmosille, jotka sen osaa.” Kuulostaako tutulta? Mikä itsensä voittaminen olisikaan siis kokeilla uudestaan, ja huomata, että voi nauttia vaikka suunnistamisesta, vaikkei peruskoulussa löytänyt yhtään rastia metiköstä? Että virkkaamista, ratsastusta, pesäpalloa tai kuivakakkujen leipomista voi opetella aikuisena ilman, että kukaan antaa arvosanoja?

Anna asioille mahdollisuus olla niitä, joista pidät. Anna itsellesi mahdollisuus tykätä! Ehkä jokin hylkäämäsi asia onkin aivan ”sun juttu”. Mitä useamman asian löydät, joista pidät, sen enemmän elämässäsi on aihetta iloon ja onneen.

Kumpi vai kampi? Ota molemmat.

Advertisement

Tanssii tähtien kanssa

Voi millainen hyväksytyksi tulemisen tunne tulee siitä, kun saa lauman jumppaavia ihmisiä hymyilemään. Eihän mennyt hukkaan elämästä tuo tunti, joka yhdessä tanssittiin? Saithan sen mitä hait, oli se sitten raukea olo tai sykemittarin lukema? Pääsitkö pakoon arjesta, hetkeksi?

Minä en pysty aina hymyilemään niin paljon kuin haluaisin. En osaa olla niin pirtsakka, kuin ehkä jotkut. Minä en teeskentele yhtään olevani iloisempi kuin olen. Minusta on oikeasti niin ihana painaa sitä nappia, josta lähtee paukkumaan se jämäkkä poppi. Minä kaipaan yhtä paljon pois arjesta. Minulla on ihan tasan yhtä monta ongelmaa kuin sinulla. Murheiden määrä on vakio. Mutta ketkutetaan hetki pyllyä samaan rytmiin, unohdetaan kaikki vakavuus. Ei ole hankalia ihmissuhteita, väärinkäsityksiä, asioita joita ei voisi korjata, ei mitään niin kamalaa ettei sille nyt voisi vähän aikaa nauraa. Ollaan hetken aikaa koiviltamme kepeitä kuin pienet kirmaavat ponit. Ollaan vaan, sen jälkeen kun päästät irti siitä ajatuksesta, että no onhan se typerää, niin se on hauskaa. Pyöritä, keinuta, älä häpiä!

Minä en ole niin reipas, kuin ne ihmiset, jotka käyvät jumpillani. Minä en saisi hilattua persettäni jumpalle monta kertaa viikossa, jos ei olisi nimi paperissa, että Pietilähän on paikalla. Olisin vitkastelija (”voi, en minä enää ehdi kumminkaan”), viime hetken ohareiden tekijä, tekosyygeneraattori. Siksi olen itseäni ovelampi ja muiluttanut itseni jumppia ohjaamaan. Suosittelen kaikille kaltaisilleni laiskaperseille samanlaista salajuonta.

Jumppaajat ovat voittajia. Itsensä takia, itseään rakastaen. Ovat tajunneet, että omalla vapaa-ajallaan voi tehdä jotain itsensä hyväksi, eikä aina vain pahaksi. Niiden kahden asian erottaminen toisistaan on jo paljon.

En minä tiedä parempaa, kuin lajitovereiden kanssa yhdessä liikkua niin kuin se rytmi sanoo. Onhan se primitiivistä, meillä ei vain ole nuotiota jonka ympäri kiertää. Mutta samanlaista sekopäistä antautumista minä toivon ja joskus näen. Ei ole helppo antaa mennä, kun aina pitää miettiä, että mitäköhän ne kaikki ajattelevat, jos nyt pidän hauskaa. Vaikka hauskaahan sitä tultiin pitämään, vai sittenkinkö vain kiinteyttämään peppua. Jotkut uskaltavat antaa musiikin viedä, laulaa mukana, keikuttaa sitä peppua niin ettei jää kysyttävää, että keikutettiinko sitä peppua nyt vai ei.

Olen onnellinen joka kerta, kun painan nappia, ja sitten taas jämäkkä poppi soi.