En oo koskaan tykännyt…
En oo sen tyyppinen ihminen, joka…
En tajua ihmisiä, jotka…
Määrittelemme itseämme usein sen kautta, mistä pidämme ja mistä emme pidä. On sanomattakin selvää, että asiat, joista pidämme, tuovat elämään iloa. Valitettavasti ”en pidä”-asiat ovat negatiivista energiaa ja menetettyjä mahdollisuuksia nähdä maailmaa eri tavoin.
Kun emme pidä jostain, emme useinkaan halua liittää itseemme niitä attribuutteja, joita kyseisestä asiasta pitäviin ihmisiin liittyy. Usein vastustetaan ihan vain periaatteesta ”mainstreamia”, koska on muka älykkäämpää leimautua johonkin alakulttuuriin. Ja ohitamme sen, että vaikka miljoona kärpästä tykkäävätkin paskasta, voi jokin valtavirran ilmiö olla nautittava asia, jonka voi valita listallensa aivan tiedostetusti ja kriittisesti.
Emme kokeile sauvakävelyä, koska emme halua olla niitä surkean keskiluokkaisia ja tylsään elämään tyytyviä nössöjä. Emme halua tutustua pelikonsoleihin, koska ne ovat pikkupoikien tai nörttien juttuja. Emme testaa eksoottisia ruokalajeja, koska emme ole mitään hienostelijoita. Uteliaisuus meissä on käymässä vähiin, koska emme halua tuhlata aikaa sellaisiin asioihin, joista pitäviksi ihmisiksi emme halua tulla. Pelkäämme, että meistä ei ole niin hienoiksi ihmisiksi, jotka ymmärtäisivät klassisen musiikin päälle, tai pelkäämme löytävämme itsestämme sisäisen juntin, joka tykkää eurodancesta. Joskus haluaisimme pitää jostain, mutta meidän pieniin päihimme on hakattu iäisyys, että miehet eivät tanssi ja naisen paikka on jossain muualla kuin auton konepellin alla tuuskaamassa.
Joudumme jo melko pienenä päättämään, olemmeko kissa- vai koiraihmisiä, pidämmekö raskaasta vai kevyestä musiikista, maaseudusta vai kaupungista, olemmeko naisellisia vai maskuliinisia ja niin edelleen. Kaikki nämä vastakkainasettelut rajaavat meiltä puolet hyvästä pois. Saatamme myös jumittaa menneisyydessä antamatta itsellemme tilaa kasvaa ulos omista asenteistamme. Olemme joskus tuominneet jonkin asian (Homejuusto on pahaa! Tekno on rasittavaa! Porno on iljettävää! Keilailu on liian vaikeaa! Ei oo vaan mun juttuja!) yhden kokeilun tai jopa pelkän ennakkoluulon perusteella.
Surullisen usein kuvittelemme olevamme huonoja jossakin, ja siksi emme voi sitä oppia emmekä siitä nauttia. Piirtäminen, laskettelu, matematiikka… ”Minä en saa pidettyä mitään rehua hengissä”. ”En oo ikinä ollut mikään käsityöihminen.” ”Se on parempi että jätän ruuanlaiton semmosille, jotka sen osaa.” Kuulostaako tutulta? Mikä itsensä voittaminen olisikaan siis kokeilla uudestaan, ja huomata, että voi nauttia vaikka suunnistamisesta, vaikkei peruskoulussa löytänyt yhtään rastia metiköstä? Että virkkaamista, ratsastusta, pesäpalloa tai kuivakakkujen leipomista voi opetella aikuisena ilman, että kukaan antaa arvosanoja?
Anna asioille mahdollisuus olla niitä, joista pidät. Anna itsellesi mahdollisuus tykätä! Ehkä jokin hylkäämäsi asia onkin aivan ”sun juttu”. Mitä useamman asian löydät, joista pidät, sen enemmän elämässäsi on aihetta iloon ja onneen.
Kumpi vai kampi? Ota molemmat.
Pietilä, päivää 
Moi Hanna!
Oli tosi hyvä kirjotus. Juuri tuota asennetta olen yrittänyt löytää omaan elämään. Mie esim. koko koulun ajan ajattelin, että en pidä aikuisten ohjaamisesta, enkä osaa sitä, joten en edes yrittänyt painaa mieleen asioita, joista olisi hyötyä aikuisten ohjaamisessa. Nyt kun olen ”joutunut” sitä tekemään, olenkin huomannut sen olevan tosi kivaa, luontevaakin jopa itselleni. Asenteellaan sitä aivan turhaan rajaa omaa elämää ja uusia mahdollisuuksia. Ei siis todellakaan kannata määritellä itseään etukäteen tietämättä ja kokeilematta.