Imetysdementiastani huolimatta ymmärrän kutakuinkin eläväni vuotta 2011. Yhtäkkiä säpsähdän – olenko joutunut kivikaudelle? Syynä on evankelisluterilainen nuorten mediakampanja ”Älä alistu”.
Kampanjan keulakuva on yhdentoista minuutin mittaisella videolla äänellään, kasvottomana esiintyvä ”Anni”, nimi muutettu turvallisuussyistä. Anni kertoo olleensa joskus biseksuaali, mutta pyytäneensä Jumalalta apua ja muuttuneensa heteroksi Jumalan ihmeen kautta.
Hyväksy itsesi ja sen jälkeen muutu! Homot voidaan pelastaa!
Miksi korjata jotain, mikä ei ole rikki?
Homoseksuaalisuus on poistettu Suomessa sairausluokituksesta vuonna 1981. Sukupuoleen, rotuun, uskontoon tai muihin henkilökohtaisiin ominaisuuksiin (kuten seksuaali-identiteettiin) perustuva yleinen syrjintäkielto on yhteinen säännös kaikissa kansallisissa oikeusjärjestelmissä ja kansainvälisissä sopimuksissa, joiden perustana tai tavoitteena on ihmisoikeuksien suojelu.
Kampanja loukkaa minuakin, varmasti kohderyhmän suhteen yli-ikäistä perheenäitiä. Se, että olen naimisissa heteromiehen kanssa, meillä on kaksi lasta, rivitalonpätkä ja punainen farmariauto, ei muuta sitä tosiasiaa että olen biseksuaali ja olen näin tuntenut niin kaun kuin jaksan muistaa. Se, että joku väittää minun jotenkin alistuneen painostuksen alla tähän syvältä kumpuavaan henkilökohtaiseen omistusalueeseen, seksuaali-identiteettiin, on kuvottavaa. Eikö täällä saa olla rauhassa kaappihomo, edes hevon kuusen Niemenrannassa!
En kuulu kirkkoon, joten tämä ei kai minua koske. Huh. Suojelen itseäni pelastukselta!
Pietilä, päivää 