Pyykkikorin pohjalta löytyi villasukkia ja lapasia. Vihdoinkin panin ne koneeseen. Aiemmin väärällä pesuohjelmalla huovutettujen villaisten jälkeen en ole uskaltanut. Joskus pyykkikorin alimmaisten pesemistä estää puhdas laiskuus. Joskus sitä viimeistä pöytäliinaa ei halua pestä, koska se ei mahdu mihinkään kuivumaan tai sen silittäminen on ajatuksena työläs. Joskus muutama hienopesua vaativa rätti jää odottamaan vuoroaan ikuisiksi ajoiksi. Pitäisi melkein on olla oma ”jätetään seuraavien sukupolvien pestäväksi”-kori.
On ihan luonnollista vältellä ikävältä tuntuvia asioita. Aina niitä ei tarvitse edes pakoilla, vaan hankalat hommat ovat poissa silmistä ja poissa mielestä. Huono muisti on tässä kohtaa siunaus. Pyykkikorin alimmaiset voivat olla rästiin jääneitä tehtäviä, vaikeiden asioiden puheeksiottamista, enemmän tai vähemmän konkreettisen inventaarion tekemistä, totuuden hyväksymistä milloin minkäkin asian suhteen, ensimmäisen ratkaisevan askeleen ottamista muutoksen tiellä. Jotkut eivät käy puntarilla, koska eivät kestä lukemia. Jotkut eivät lopeta tupakanpolttoa, koska pelkäävät repsahdusta. Joidenkin varasto pursuaa romua, jota ei uskalla käydä läpi, koska paitsi että se vie aikaa, se myös voi kaivaa vuosien tuskat jo arpeutuneista haavoista. Parempi siis kun ei aloitakaan! Mutta pyykkikorin alimmaiset pysyvät – ne ovat asioita, joita pitäisi, mutta kun ei millään viittisi.
Pohjalle jääneet villasukat estävät likaantuneen pyykkikorin pesemisen, vievät turhaa tilaa ja muistuttavat olemassaolostaan joka kerta kun pyykkipäivä on lingottu tiettyyn pisteeseen. Mitä enemmän symbolisia pyykkikorin alimmaisia saamme hoidettua pois päiväjärjestyksestä, sitä parempi. Jos vanhoja villasukkia ei koskaan aiokaan pestä, on ne sama heittää pois kiusaamasta. Vaikeampaa onkin päättää, aikooko jonkin keskeneräisen saada joskus valmiiksi, vai olisiko syytä luopua jo koko hommasta.
Olisiko tänään päivä kohdata pyykkikorin alimmaiset silmästä silmään? Päätä villasukan kohtalosta ja toimi!
Pietilä, päivää 