Uskottomuutta, mutta totta – Pettämisen syitä etsimässä

Tämä on Seksuaaliterveys elämänkulun eri vaiheissa-opintojaksoon liittyvä koulutehtäväni toukokuulta 2010. Opiskelen seksuaaliterveyden erikoistumisopintoja Oulun seudun ammattikorkeakoulussa.

Uskottomuus tarkoittaa ryhtymistä seksisuhteeseen puolison tietämättä ja ilman hänen suostumustaan sen jälkeen kun hänelle on luvannut seksuaalisen uskollisuuden. Uskottomuuden rajat vaihtelevat ihmisestä riippuen, mutta melkein kaikki pitävät rakastelua pettämisenä. (Kontula 2008, 208-209.) Uskottomuus koskettaa noin kolmasosaa suomalaisista ja se on avioerojen yleisin syy (Buchert, Kiianmaa & Uljas 2008,7). Seksuaalineuvojan asiakkaana voi olla sekä pettänyt että petetty osapuoli. Maria Buchert (2008, 85) kirjoittaa näin: ”…uskottomuuskriisissä kaikki haavoittuvat. Tärkeintä ei ole syyllisen etsiminen vaan sen oivaltaminen, miksi näin kävi ja miten tästä eteenpäin”. Suurin osa uskottomuuskriisin takia apua hakevista ei tiedä, mitkä tekijät ovat uskottomuutensa takana (Junkkari & Junkkari 2006, 272). Vaikka syitä voi löytää sekä yksilön että yhteiskunnan tasolta, tarkastelen tässä kirjoituksessa vain henkilökohtaisia syitä.

Tavallisinta on syyttää parisuhdetta tai puolisoa. Usein pettäjä puhuu suhteesta kuin ei itse olisi edes osallinen siihen. Puoliso on tehnyt suhteesta niin huonon, että siinä ei kerta kaikkiaan voi viihtyä (Junkkari & Junkkari 2006, 272-273). Väestöliiton ja G-pisteen kyselyn (Kontula 2008, 224) mukaan noin puolet perusteli uskottomuuttaan sillä, että suhteessa meni huonosti. Melkein yhtä yleinen perustelu oli se, että tilaisuus oli ollut liian houkutteleva – tilaisuus tekee varkaan. Joka neljäs mies ja joka viides nainen perusteli pettämistä epätyydyttävällä seksielämällä kumppanin kanssa. Joka neljäs nainen ja joka viides mies oli pettänyt, koska halusi kokeilla halutaanko häntä vielä. Naisista joka kymmenes, mutta miehistä vain muutama prosentti ilmoitti uskottomuuden olleen koston vastaisku kumppanin uskottomuudesta.

Parisuhteen ei tarvitse olla välttämättä huono, jotta pettämistä voisi tapahtua. Niistä, jotka kokivat nykyisen suhteensa hyvin onnellisiksi, miehistä 16 prosentilla ja naisista 6 prosentilla oli ollut rinnakkaissuhde. Melko onnellisissa suhteissa petti 27 prosenttia miehistä ja 13 prosenttia naisista. Niistä, jotka arvioivat suhteensa ”ei onnellisiksi, mutta ei toisaalta onnettomiksikaan” petti miehistä 54 prosenttia ja naisista 30 prosenttia. Samansuuntainen yhteys löytyi myös siitä, oliko seksiasioista keskusteleminen suhteessa helppoa vai vaikeaa – mitä vaikeampi seksistä oli puhua, sitä useammin petettiin. Koskettelun ja fyysisen läheisyyden vähyys näyttäisi lisäävän uskottomuutta. (Kontula 2008, 220)

Maria Buchertin (2008, 88-97) pro-gradu-tutkielmassa pettäjät kertoivat puolisoiden erilaisuuden olleen uskottomuuden taustalla – erilainen maailmankatsomus, luonteenpiirteet, ajankäyttö ja kommunikoinnin erilaisuus nimettiin parisuhteen ongelmiksi. Jommankumman puolison lapsuuden trauma (esim. vanhempien riidat, alkoholinkäyttö, mielenterveysongelmat tai kuolema) saattoi muodostua parisuhteen koetinkiveksi. Keskusteluyhteyden puuttuminen saattoi olla turhauttavaa ja aiheuttaa suhteen ongelmien pakenemista ja konfliktien välttelyä poissaololla tai mykkäkoululla.

Buchertin (2008, 88-97) mukaan hyvin usein taustalla oli yhteisen ajan vähyys, johon liittyi esim. aikaa vievä työ tai harrastus, lapsen syntymä tai ajan viettäminen enemmän ystävien kuin puolison tai perheen kanssa. Näissä tilanteissa pettäjä saattoi tuntea mustasukkaisuutta ja hakea ratkaisua pettämällä. Seksielämän ongelmat ovat keskeinen taustatekijä, josta seuraa yhteyden menettäminen, turhautuminen, katkeroituminen ja itsetunnon aleneminen. Uskottomuuden taustalla voi olla yhtä hyvin puolison suunnalta tapahtunut torjuminen kuin pettäjän oma haluttomuus, jonka ajatellaan johtuvan puolison välinpitämättömyydestä ja tunteettomuudesta.

Buchert (2008, 98-105) nimeää syiksi myös suhteeseen pitkällä aikavälillä, jopa vuosien varrella, kerääntyneen katkeruuden. Erityisen herkäksi asiaksi hän mainitsee raskauden ja synnytyksen jälkeisenä aikana koetut laiminlyönnit, loukkaukset ja välinpitämättömyyden. Katkeroitumisen seurauksena on tuhoisaa syyllistämistä. Uskottomuus voi olla koston keino pettymysten ja syytösten sumassa. Uskottomuus voidaan myös kostaa uskottomuudella, mikä vaikuttanee siinä tilanteessa loogiselta reaktiolta ja pettäjä kokee usein tekonsa aivan oikeutetuksi, koska on vain ”maksanut samalla mitalla takaisin”. Uskottomuudella voidaan kostaa mitä erilaisimpia asioita, kuten väkivalta, sukupuolitautien tartuttaminen, alkoholin liikakäyttö, taloudelliset ongelmat, selibaatilla rankaiseminen… Taustalla on usein vaikeita ongelmia, joita ei pystytä selvittämään. Ongelmista huolimatta ei välttämättä haluta erota.

Kaikki edellä mainitut asiat ovat vakavasti otettavia haasteita parisuhteessa. Kuitenkaan pettäminen ei ole näkemykseni mukaan mikään järkiratkaisu, ainoa vaihtoehto tai väistämätön käänne tilanteessa, jossa pettäjä jollain tavalla olisi pakotettu uskottomaksi vailla omaa tahtoa tai päätäntävaltaa tekemisiinsä. Näen pettämisen jommankumman yksilöllisenä valintana ja usein epätoivon sumentamana ongelmanratkaisuyrityksenä tilanteessa, jossa parisuhde kaipaisi tiimipeliä. Tuntuukin käsittämättömältä, että ihmiset haluavat olla ongelmallisessa parisuhteessa ja pitää rinnakkaissuhdetta sen sijaan, että eroaisivat ja jatkaisivat elämää onnellisempina kenen kanssa haluavat.

Mielestäni on hyvä erottaa todelliset, alitajuiset syyt ja se, millä petetty tai pettäjä asiaa itselleen järkeilee. Monet lähteet tarjoavat myös syvällisempiä selitysmalleja, joista kaikki viittaavat pettäjän emotionaaliseen keskenkasvuisuuteen.

Joidenkin näkemysten mukaan uskottomuudella voi olla yhteys murrosiän keskenjääneeseen kehitykseen – pettäminen on keino kertoa, että on itsenäinen yksilö, joka tekee mitä haluaa. Pettäjä testaa puutteellista itsetuntemustaan ja itsetuntoaan, tosin mikään määrä ihmisiä ei riitä vakuuttamaan, että kelpaa. Tällainen sisäinen kyvyttömyys sitoutua kumppaniin on tyypillistä tilanteissa, joissa nuori mies pettää, kun perheeseen tulee lapsi paetakseen isyyden, mieheyden ja aikuisuuden tuomaa vastuuta. (Junkkari & Junkkari 2006, 274-275).
Puhutaan myös itsetuhoisesta vaarallisen seksin houkutuksesta, jossa etenkin miehet kääntävät aggressiivisuutensa itseään vastaan ja hakeutuvat välinpitämättömän oloisesti tilanteisiin, jotka sotkevat koko elämän – tulee parisuhteen ulkopuolisia yllätyslapsia, joita ei haluttu jne. Samantyyppinen vaarallisen seksin viehtymys näkyy joidenkin keski-ikäisten kiinnostuksesta kokeilla avioliiton ulkopuolista seksiä holtittomastikin (Junkkari & Junkkari, 275-276).

Uskottomuutta pystyy ymmärtämään jollakin tasolla, jos sen ajattelee olevan hyväntahtoinen ratkaisuyritys. Uskoton voi ajatella tilanteen olevan kaikille suotuisa: perhe pysyy kasassa, rinnakkaissuhde mahdollistaa puolison pitämisen ja silti suhteen ulkopuolisen tyydyttävän suhteen. Pettäjä kokee, että hänellä on oikeus onneen ja oikeus myös tavoitella sitä rinnakkaissuhteessaan (Buchert 2008, 128.) Uskottomuuden negatiivisia seurauksia itselle, puolisolle, parisuhteelle ja perheelle ei ajatella yleensä etukäteen. Seksuaalinen empatia on vähissä pettämistä suunniteltaessa tai siihen ryhdyttäessä (Junkkari & Junkkari, 2006, 272.)
Buchert, Kiianmaa & Uljas kuvaavat (2008, 14) kuinka salasuhteeseen ajaudutaan suunnittelemattomasti, hallitsemattomasti, olosuhteiden vuoksi. Buchart (2008, 106-127) selittää uskottomuuden olevan pettäjän yritys ratkaista tai hallita olemassaolevia ongelmia. Uskottomuuden voi laukaista mikä tahansa muu kriisi (esim. sairaus), arjen harmaus, hellyyden kaipuu tai tarve muutokseen. Taustalla vaikuttavat sekä pettäjän persoonallisuus ja elämänhistoria, että nykyisen parisuhteen ongelmat.

Uskottomuus vaikuttaa olevan ajattelematonta ajautumista, pakenemista ongelmista, oman egon pönkittämistä, ulospääsyn etsimistä umpikujasta. Jos sekä pettäjä että petetty ymmärtävät, että sekä parisuhteen vuorovaikutus että pettäjän ongelmanratkaisumallit ja oma ajattelu kaipaavat kohennusta, voi suhteella olla tulevaisuus. Joka tapauksessa molempiin osapuoliin jää jälki, joka vaikuttaa kaikkiin tuleviin parisuhteisiin. Moninaisten mahdollisten syiden kirjon käsittäminen auttaa seksuaalineuvojaa suhtautumaan asiakkaaseen tuomitsematta ja aidosti kuunnellen, jolloin pettäjäkin voi tulla autetuksi ja kuulluksi omista lähtökohdistaan.

Lähteet

Buchert, M. 2008. Petetyn tarina. Teoksessa Buchert, M., Kiianmaa, K. & Uljas, T. Revitty Sydän – Voiko uskottomuudesta toipua? Helsinki: Minerva Kustannus Oy. 83-105.

Buchert, M., Kiianmaa, K. & Uljas, T. 2008. Revitty Sydän – Voiko uskottomuudesta toipua? Helsinki: Minerva Kustannus Oy.

Junkkari, K. & Junkkari, L. 2006. Läsnä ja Lähellä – Seksuaalinen viisaus parisuhteessa. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava.

Kontula, O. 2008. Halu & intohimo. Helsinki: Väestöliitto ja Kustannusosakeyhtiö Otava.

.

Advertisement

Think (yourself) outside the box

En oo koskaan tykännyt…
En oo sen tyyppinen ihminen, joka…
En tajua ihmisiä, jotka…

Määrittelemme itseämme usein sen kautta, mistä pidämme ja mistä emme pidä. On sanomattakin selvää, että asiat, joista pidämme, tuovat elämään iloa. Valitettavasti ”en pidä”-asiat ovat negatiivista energiaa ja menetettyjä mahdollisuuksia nähdä maailmaa eri tavoin.

Kun emme pidä jostain, emme useinkaan halua liittää itseemme niitä attribuutteja, joita kyseisestä asiasta pitäviin ihmisiin liittyy. Usein vastustetaan ihan vain periaatteesta ”mainstreamia”, koska on muka älykkäämpää leimautua johonkin alakulttuuriin. Ja ohitamme sen, että vaikka miljoona kärpästä tykkäävätkin paskasta, voi jokin valtavirran ilmiö olla nautittava asia, jonka voi valita listallensa aivan tiedostetusti ja kriittisesti.

Emme kokeile sauvakävelyä, koska emme halua olla niitä surkean keskiluokkaisia ja tylsään elämään tyytyviä nössöjä. Emme halua tutustua pelikonsoleihin, koska ne ovat pikkupoikien tai nörttien juttuja. Emme testaa eksoottisia ruokalajeja, koska emme ole mitään hienostelijoita. Uteliaisuus meissä on käymässä vähiin, koska emme halua tuhlata aikaa sellaisiin asioihin, joista pitäviksi ihmisiksi emme halua tulla. Pelkäämme, että meistä ei ole niin hienoiksi ihmisiksi, jotka ymmärtäisivät klassisen musiikin päälle, tai pelkäämme löytävämme itsestämme sisäisen juntin, joka tykkää eurodancesta. Joskus haluaisimme pitää jostain, mutta meidän pieniin päihimme on hakattu iäisyys, että miehet eivät tanssi ja naisen paikka on jossain muualla kuin auton konepellin alla tuuskaamassa.

Joudumme jo melko pienenä päättämään, olemmeko kissa- vai koiraihmisiä, pidämmekö raskaasta vai kevyestä musiikista, maaseudusta vai kaupungista, olemmeko naisellisia vai maskuliinisia ja niin edelleen. Kaikki nämä vastakkainasettelut rajaavat meiltä puolet hyvästä pois. Saatamme myös jumittaa menneisyydessä antamatta itsellemme tilaa kasvaa ulos omista asenteistamme. Olemme joskus tuominneet jonkin asian (Homejuusto on pahaa! Tekno on rasittavaa! Porno on iljettävää! Keilailu on liian vaikeaa! Ei oo vaan mun juttuja!) yhden kokeilun tai jopa pelkän ennakkoluulon perusteella.

Surullisen usein kuvittelemme olevamme huonoja jossakin, ja siksi emme voi sitä oppia emmekä siitä nauttia. Piirtäminen, laskettelu, matematiikka… ”Minä en saa pidettyä mitään rehua hengissä”. ”En oo ikinä ollut mikään käsityöihminen.” ”Se on parempi että jätän ruuanlaiton semmosille, jotka sen osaa.” Kuulostaako tutulta? Mikä itsensä voittaminen olisikaan siis kokeilla uudestaan, ja huomata, että voi nauttia vaikka suunnistamisesta, vaikkei peruskoulussa löytänyt yhtään rastia metiköstä? Että virkkaamista, ratsastusta, pesäpalloa tai kuivakakkujen leipomista voi opetella aikuisena ilman, että kukaan antaa arvosanoja?

Anna asioille mahdollisuus olla niitä, joista pidät. Anna itsellesi mahdollisuus tykätä! Ehkä jokin hylkäämäsi asia onkin aivan ”sun juttu”. Mitä useamman asian löydät, joista pidät, sen enemmän elämässäsi on aihetta iloon ja onneen.

Kumpi vai kampi? Ota molemmat.

Kiertää kuin kissa kuumaa puuroa

Aijai, kun on päässyt pinttymään hyvä tapa eli aamupuuro. Rutiini alkoi silloin, kun pojalle ruvettiin syöttämään kaurapuuroa aamuisin. Kerran on ollut hiutaleet loppu, muuten tavasta ei tingitä. Olen samaa tahtia muuttunut mikropuuron ystäväksi, ihan siitä syystä, että tiskiä tulee vähemmän. Näin sitä aikuinen ihminen oppii oikomaan ja hylkää tiukasti puolustamansa kattilakoulukunnan.

Valmiin puuron sekaan raastan kaksi omenaa, raastinraudan pienimmällä reiällä pojalle soseeksi ja itselleni isommalla raasteeksi. Tekee minulle n. 250 g, mikä on jo puolet päivän vähimmäismäärästä. Tiedättehän, ”puoli kiloa päivässä”. Iso lautasellinen puuroa ja körö omenaraastetta tekevät n. 230 kcal. Terveellistä, edullista ja kaiken lisäksi hyvvää. Ei tarvi suolaa eikä rasvaa läträtä. Hankalin osuus on kuivahtamaan päässeiden jämien saaminen irti lautasesta – siispä lautanen likoamaan syönnin jälkeen pikkasen äkkiä.

Tassut tykkää

En ole koskaan täysin ymmärtänyt joidenkin naisten kenkäfetissiä. Sen sijaan minulla on viime aikoina esiintynyt viehtymystä mattoihin. Uusimpana ihastuksena on siskoni ostama olohuoneen (koska meillä ei varsinaisesti ole lastenhuonetta) matto seitsenkuisen poikani konttausharjoituksia varten.

Onnellisuus on valinta

Olen tässä viime aikoina

hihkunut vahvaa eksistentiaalista iloa kuntonyrkkeilyharjoituksissa,
liikuttunut universaalin yhteyden kokemuksesta äitikaverin luona kahvitellessa,
ollut lävitse lämmin ja raukea uimahallipolskimisen ja saunomisen jäljiltä,
ihastellut isoäitieni viisautta ja kauneutta,
lähestulkoon pökertynyt pienen poikani suloisuudesta,
nauttinut mieheni katseesta (jonka hän itse ei tiedä olevan edelleen yhtä valloittava kuin tavatessamme),
kokenut jälleennäkemisen riemua löydettyäni ihmismäisen itseni peilistä kampaajakäynnin jälkeen,
hirnunut ja kikattanut lajitoverin osuessa nauruhermoon,
kuullut rakkaan, vaikkakin oksennustautisen, kaukaisen ystävän rakkaan, vaikkakin oksennustautisen, äänen puhelimen välityksellä,
ollut onnellinen muiden puolesta,
ollut tyytyväinen siihen, että sain lähetettyä valmistujaiskutsuja, vaikka tuntui, että jaksaako sitä etes kahvia keittää moisen urakan loppuunsaattamisen vuoksi,
muistuttanut itseäni pienistä, jokapäiväisistä onnistumisistani,
ottanut opikseni, huokaissut syvään ja päättänyt jatkaa rohkeasti eteenpäin elämässä,
koittanut nähdä ja nähnytkin asiat rakentavalta, positiviiselta kantilta,
ollut harmoniassa menneen, nykyisen ja tulevan kanssa hyväksyvästi ja kiitollisena.

Valvonut liian myöhään listaten onnellisia asioita, hymyillyt itselleni lempeästi ja mennyt tyytyväisenä nukkumaan.

Onnelliseksi ei tulla vahingossa, onneen ei eksytä. Nauti joka hetkestä, tämä on ihan kohta ohi. Valittaminen, surkuttelu ja voivottelu eivät vaadi mitään mielikuvitusta. Luovuutta sen sijaan tarvitaan pienten onnen kultajyvien noukkimiseen arjen keskeltä. Silmät auki, maailma on kaunis ja hauska paikka.

Kiitos nam.

Velmuilevan puolivuotiaan kanssa päivää viettäessä ei paljon tee mieli ruveta leikkimään paistinpannulla ja testaamaan palovaroitinta liekehtivällä öljyllä. Ruoan pitää olla sellaista, että sen valmistamisen voi tauottaa hetkenä minä hyvänsä ja jatkaa sitten, kun tilanne ei ole enää päällä.

Päivän hiilihydraattitietoinen sallaatti: jäävuorisalaattia, pätkä kurkkua, tomaatti, raejuustoa, savustettua kirjolohta, mustia oliiveja ja punasipulia. Erittäin täpö lautasellinen sisältää kytyset 230 kcal. Nyt on muuten kotimainen kurkku ja tomaatti halapaa!

”Don’t dig your grave with your own knife and fork.”
– English Proverb

”Never eat more than you can lift.”
– Miss Piggy

Tule hyvä kakku, älä tule paha kakku

Hiekkalaatikolla tapahtuu ihimeitä ihimisen sielulle.

Hyvät tavat kaunistavat

Yksi kerta olisi sattumaa, toinen kerta yhteensattumaa. Kolmatta kertaa ei selitä mikään muu, kuin että syntymässä on TAPA. Olemme aloittaneet äitikaverin kanssa yksissä tuumin aamulenkkeilyn. Tämä tarkoittaa hanureiden ja vauvakärryjen raahaamista kartanolle anivarhain ja kolmenkymmenen minuutin leppoisaa hölököttelyä, jonka jälkeen vapaamuotoista palauttavaa käyskentelyä Kempeleen taajamassa.

Rodun käyttötarkoitus oli olla vaunu- ja vahtikoira. Aateliset käyttivät dalmatiankoiria lisäämään arvokkuuttaan ja loistoaan. Dalmatialaisen tehtävä oli juosta matkaseurueen vaunujen alla tai vierellä sekä varoittaa seuruetta maankiertäjistä että vahtia isäntien omaisuutta pysähdysten aikana. Näin rodusta kehittyi kestävä ja nopea juoksija.
(www.findal.net)

Jasu-koira pääsee toteuttamaan lajillensa tyypillistä käyttäytymistä vaunukoirana. En tiedä, kuinka paljon se varsinaisesti meidän hieman kulahtaneiden äitien arvokkuutta tai loistoa lisää – kahdeksan tunnin tauotta nukutut yöunet lisäisivät kenties hieman enemmän.

Anna meille meidän jokapäiväinen kahvileipämme

Ihanaa olla nainen! Rouville on ominaista vauvakärryjä pukkaaminen  ja kahvikupposen ääressä rupattelu. Aikuisten kesken käydyt laajamittaiset keskustelut pitävät yllä edes jonkinlaista lauseenmuodostusta, kun pikkuisemme haluavat vain jokeltaa aiheesta PRRR/VÄYVÄY/KRHHH/BABA. En tiedä, onko kaikilla naisilla samanlaista porisemisen tarvetta, kuin minulla. Enkä tiedä, onko samanlaista tarvetta kenelläkään miehellä – en toki halua tehdä tästä keinotekoista sukupuolten välistä eroa.

Ihmisenä elämiseen, naisena olemiseen ja äidiksi tulemiseen liittyy niin paljon kaikkea ajatuksia mullistavaa, että on aivan välttämätöntä päästä kälättämään. Jotkut sanovat sitä vertaistueksi, mikä kuulostaa siltä, kuin terveet ihmiset olisivat mielenterveyskuntoutujia. Avautuminen nyt vaan helpottaa. Lajitoveri paapattaa omasta näkövinkkelistään ja pistää pulmat oikeisiin mittasuhteisiin. Oma ruikutus ei olekaan patologista. Kyllä ne kestää, kun kaikki muutkin kestää, ovat kestäneet ennenkin, kestetään yhdessä. Vitutus on normaalia, väsymys on normaalia. Venynyt vatsanahka ja venynyt parisuhde on normaalia.

Tänään on taivasteltu europolitiikkaa ja yhteiskunnan arvorakenteita, analysoitu parisuhdeteoriat puhki ja painonhallinta halki. Aiheet vaihtuvat lennosta – välillä ollaan todella syvällä ihmisyyden alkulähteillä, välillä keskustelu on tasolla ”nää mun housut on ihan kauheen bägit”. Valittaakin saa, kunhan perusvire on toivoa antava. Ja vitsi ku siistiä, kun kaveri oivaltaa jonkun heittämäni nokkeluuden.

Pilke siirtyy omasta kaverin silmäkulmaan ja takaisin.

Entä jos sateenkaaren päästä löytyykin vain purkillinen papuja?

Pohdiskelimme eilen erilaisten tavoitteenasetteluiden ja suunnitelmantekemisten problematiikkaa. Koin jonkinlaisen oivalluksen siitä, mikä estää monesti viemästä asioita loppuun.

Teoriani on seuraava: niin kauan kuin asia on vain toteutumaton, epämääräinen sitten-kun-tavoite, on määränpää periaatteessa tavoitettavissa. Kaukana oleva, mutta mahdollinen lopputulos tuottaa mielihyvää, vaikka sitä kohti ei olekaan millään tavalla menossa. Kohde voi jopa etääntyä, mitä kauemmin aikaa haaskaa. Jos suunnitelman tekisi ja rupeaisi sitä toteuttamaan, voisi huomata, ettei minusta siihen ollutkaan, koko homma oli aivan epärealistinen, tai mikä pahinta: lopputulos – oli se sitten vaikkapa tutkinnon loppuun suorittaminen tai tavoitepainoon laihtuminen – ei tehnytkään onnelliseksi. Pikemminkin päinvastoin, eteen aukeaa vain uusia yliharpottavia soita. Sateenkaaren päässä olikin vain purkillinen papuja!

Haaveita kohti räpistely tekee meille lahjana annetusta elämästä mielekästä. En osaa nauttia sellaisista unelmista, joiden toteutumismahdollisuudet ovat häviävän pienet. En esimerkiksi leikittele lottovoittoajatuksilla, kuten mummini. Tosin minä en edes lottoa, näin ollen en saa edes lippua mielikuvavoitosta kehräävien kärryyn. Mistä siis haaveilla? Vaikeinta elämässä ei ole saada mitä haluaa, vaan tietää mitä haluaa. Kun saa mitä pyytää, on itse vastuussa siitä, että nauttii saamastaan. Huomaan olevani tasan siinä, missä vaikkapa vuosi sitten toivoin olevani. Tyytyväisyys olisi kehityksen loppu ja rappeutumisen alku, joten eteenpäin on mentävä, mieltä ja kehoa haastaen.

Miksi niin monet vellovat onnettomassa tilanteessa, vaikka tietävät, että asioille voisi tehdä jotain? Umpikujia ei oikeasti ole olemassa. Pitää huokaista syvään, ravistella ajatuksensa raikkaiksi ja katsoa tilannetta uusin silmin. Jos omat silmät ovat jo asialle täysin sumentuneet, voi pyytää lajitoverilta apua. Elämässä ongelmia tulee kuin purkkapalloautomaatista, paitsi että vipua ei tarvitse kääntää, ne vain poukkoilevat itse pömpelistä pihalle hallitsemattoman tuntuisesti. Otetaan mailat käteen ja paiskotaan pallot hus hukkaan!

Vaatii rohkeutta lähteä katsomaan, mitä sateenkaaren päästä löytyy. Pienin askelin, mennään vaikka yhdessä. On suorastaan pelottavaa huomata, että kun matkaansa suunnittelee, se sujuu oikeastaan melko vaivatta. Se on hurjaa, mitä kaikkea voikaan saada, kun vain ymmärtää haluta. Elä tuhlaa hetkeääkään. Ota se riski, että tavoitteeseen pääseminen ei viekään nirvanaan. Etpä ole ainakaan viettänyt sen tavoitteluun kulutettua aikaa istuallasi elämän kurjuutta valittaen. Sillä se, jos mikä, on hukkaan heitettyä elämää.