Tanssii tähtien kanssa

Voi millainen hyväksytyksi tulemisen tunne tulee siitä, kun saa lauman jumppaavia ihmisiä hymyilemään. Eihän mennyt hukkaan elämästä tuo tunti, joka yhdessä tanssittiin? Saithan sen mitä hait, oli se sitten raukea olo tai sykemittarin lukema? Pääsitkö pakoon arjesta, hetkeksi?

Minä en pysty aina hymyilemään niin paljon kuin haluaisin. En osaa olla niin pirtsakka, kuin ehkä jotkut. Minä en teeskentele yhtään olevani iloisempi kuin olen. Minusta on oikeasti niin ihana painaa sitä nappia, josta lähtee paukkumaan se jämäkkä poppi. Minä kaipaan yhtä paljon pois arjesta. Minulla on ihan tasan yhtä monta ongelmaa kuin sinulla. Murheiden määrä on vakio. Mutta ketkutetaan hetki pyllyä samaan rytmiin, unohdetaan kaikki vakavuus. Ei ole hankalia ihmissuhteita, väärinkäsityksiä, asioita joita ei voisi korjata, ei mitään niin kamalaa ettei sille nyt voisi vähän aikaa nauraa. Ollaan hetken aikaa koiviltamme kepeitä kuin pienet kirmaavat ponit. Ollaan vaan, sen jälkeen kun päästät irti siitä ajatuksesta, että no onhan se typerää, niin se on hauskaa. Pyöritä, keinuta, älä häpiä!

Minä en ole niin reipas, kuin ne ihmiset, jotka käyvät jumpillani. Minä en saisi hilattua persettäni jumpalle monta kertaa viikossa, jos ei olisi nimi paperissa, että Pietilähän on paikalla. Olisin vitkastelija (”voi, en minä enää ehdi kumminkaan”), viime hetken ohareiden tekijä, tekosyygeneraattori. Siksi olen itseäni ovelampi ja muiluttanut itseni jumppia ohjaamaan. Suosittelen kaikille kaltaisilleni laiskaperseille samanlaista salajuonta.

Jumppaajat ovat voittajia. Itsensä takia, itseään rakastaen. Ovat tajunneet, että omalla vapaa-ajallaan voi tehdä jotain itsensä hyväksi, eikä aina vain pahaksi. Niiden kahden asian erottaminen toisistaan on jo paljon.

En minä tiedä parempaa, kuin lajitovereiden kanssa yhdessä liikkua niin kuin se rytmi sanoo. Onhan se primitiivistä, meillä ei vain ole nuotiota jonka ympäri kiertää. Mutta samanlaista sekopäistä antautumista minä toivon ja joskus näen. Ei ole helppo antaa mennä, kun aina pitää miettiä, että mitäköhän ne kaikki ajattelevat, jos nyt pidän hauskaa. Vaikka hauskaahan sitä tultiin pitämään, vai sittenkinkö vain kiinteyttämään peppua. Jotkut uskaltavat antaa musiikin viedä, laulaa mukana, keikuttaa sitä peppua niin ettei jää kysyttävää, että keikutettiinko sitä peppua nyt vai ei.

Olen onnellinen joka kerta, kun painan nappia, ja sitten taas jämäkkä poppi soi.

Advertisement

Unettoman yön aamu ja kuinka se pelastetaan

Nukuttiinko täällä viime yönä? Äännähtikö lapsi muutaman kerran, ja rauhoittui vähän pyllyä taputtelemalla? Vai oliko kyseessä koko yön kestävä mäkinä, jolta se nyt aamulla tuntuu? Mikä on se alitajuinen ankeus, joka estää riemuitsemasta uuden päivän tuomista mahdollisuuksista – keskeytyivätkö eskapistiset unet tosielämän pieniin, mutta ehdottomiin vaatimuksiin?

Kuinka kliseinen väärällä jalalla aloitettu aamu voidaan pelastaa kehityskelpoiseksi maanantaiksi? Ulkona on yli kaksikymmentä astetta pakkasta. Toisaalta se on aika paljon vähemmän kuin yli kolmekymmentä. Mutta silti aika paljon 1-vuotiaalle ulkoilijalle. Ja erityisesti villapaidattomalle dalmatiankoiralle.

Mitä hauskaa keksitään?

Ei tippa tapa

Pari aamua sitten alkoi sataa. Sisällä. Vaatehuoneessa. Ropina muuttui lorinaksi. Yläkerran vesivahinko kasteli meidän vuokra-asuntomme asumiskelvottomaksi. Ironista, että nämä asunnot valmistuivat vasta neljä kuukautta sitten. Se niistä kauniista, tummista laminaateista. Hei hei, pakastavedetyt kodinkoneet ja kylpyhuone, jossa ei ennen meitä ollut kukaan muu kylpenyt.

Tiedät, ettei vessapaperin loppuminen kriittisellä hetkellä ole maailmanloppu, mutta harmittaa se silti. Kieroa on se, että vaikeina aikoina on terveellistä muistuttaa itseään pahemmista vaihtoehdoista. Asiat voisivat aina olla huonommin ja itsensä pelottelu nopeasti ja graavisti palauttaa asiat oikeaan perspektiiviin. Mutta elämän pieniä pettymyksiä ei saa vähätellä. Vitutuksen varalle ei ole vakuutusta. Kukaan ei maksa mitään siitä harmistuksesta, jonka ylimääräinen muuttorumba aiheuttaa. Parin päivän paniikki, asunnon etsiminen, korkeiden vuokrien ja kämäisten kämppien päivittely. Mutta tällaisena päivinä on yksi asia, joka erottuu taustastaan paremmin, kuin sellaisina ihan hyvinä, tavallisina ja tasaisina päivinä: ystävät. Mistä tunnet sä ystävän, onko oikea sulle hän? Ja voi herran jestas, miten upea aviomies!

Haetaanpa ne muuttolaatikot kaverilta lainasta. Soitetaanpa taas Hiirosen Nesteelle ja varataan muuttokärry. Asuntojakin löytyi hädän hetkellä useampi, ettei ollut pakko ottaa ihan ensimmäistä, pienintä ja kuppaisinta. Aamulla kävimme katsomassa kunnan rivarikaksiota, jossa voi asua niin kauan, että  menee sitten kerralla ison asuntolainan kanssa naimisiin. Sähkösopimus, muuttoilmoitus. Tämähän alkaa jo sujua. Voi kun ei tarvitsisi montaa kertaa elämässä enää muuttaa.

Huh, kukaan ei hukkunut. Olemme elossa! Olemme nuoria! Olemme terveitä! Eikä onneksi ollut oma. Vaihtelu virkistää, mutta ei neljän kuukauden välein. Minä tahdon muuttaa silloin, kun minä tahdon muuttaa, enkä ikinä viikon varoitusajalla. Minut on ajettu pihalle kodistani, ja vaikka asiaan suhtautuisi kuinka optimistisesti, primitiivinen epävarmuus muljuaa jossain alitajunnassa. Toiveikkuuden vastakohta onkin pelko. Uudet naapurit vaikuttivat mukavilta. Pihasta saa kivan, kun leikkaa rehottavan nurmikon. Mutta… se pahin pelko: entä jos?

Päätän, ettei minua hetkauta. Minulla on elävä ja hengittävä parisuhde ja aivan mahtava pieni Pietilän perhe. Minulla on sellaisia ystäviä, että menen aivan sanattomaksi, kun koitan kuvailla kiitollisuuttani. Pitävät pimiänä, jos koko ajan toitotan, mutta pitäköön. Sydän, keuhkot, kädet, jalat, toimii, pääkin aivan hyvä. Hyvin on asiat, kesä kasteensa kuivaa. Olen onnistunut pyrkimyksissäni ja näköjään kaiken, minkä haluaa, voi saada. Siksi uskallan haaveilla isosti. Hyvähän se on jokaisen kokea ainakin yksi vesivahinko eläissään. Voi sitten asiantuntevasti kertoa kosteuskartoitusraporteista, vakuutusyhtiöiden  ja nyökytellä osaaottavasti, kun jollain muulla tulee vedet niskaan.

Aloe vera

Lääkealoe, valmistujaislahja rakkaalta ystävältä.

Kiertää kuin kissa kuumaa puuroa

Aijai, kun on päässyt pinttymään hyvä tapa eli aamupuuro. Rutiini alkoi silloin, kun pojalle ruvettiin syöttämään kaurapuuroa aamuisin. Kerran on ollut hiutaleet loppu, muuten tavasta ei tingitä. Olen samaa tahtia muuttunut mikropuuron ystäväksi, ihan siitä syystä, että tiskiä tulee vähemmän. Näin sitä aikuinen ihminen oppii oikomaan ja hylkää tiukasti puolustamansa kattilakoulukunnan.

Valmiin puuron sekaan raastan kaksi omenaa, raastinraudan pienimmällä reiällä pojalle soseeksi ja itselleni isommalla raasteeksi. Tekee minulle n. 250 g, mikä on jo puolet päivän vähimmäismäärästä. Tiedättehän, ”puoli kiloa päivässä”. Iso lautasellinen puuroa ja körö omenaraastetta tekevät n. 230 kcal. Terveellistä, edullista ja kaiken lisäksi hyvvää. Ei tarvi suolaa eikä rasvaa läträtä. Hankalin osuus on kuivahtamaan päässeiden jämien saaminen irti lautasesta – siispä lautanen likoamaan syönnin jälkeen pikkasen äkkiä.

Tassut tykkää

En ole koskaan täysin ymmärtänyt joidenkin naisten kenkäfetissiä. Sen sijaan minulla on viime aikoina esiintynyt viehtymystä mattoihin. Uusimpana ihastuksena on siskoni ostama olohuoneen (koska meillä ei varsinaisesti ole lastenhuonetta) matto seitsenkuisen poikani konttausharjoituksia varten.

Hoplaa!

Äitiyden ensimmäinen vuosi on naisen elämän yksinäisin, monet syrjäytyvät ja jumittuvat kotiinsa. Mikäli ylimääräisiä kiloja sattuu olemaan mamman vyötäröllä vielä ensimmäisen vauvavuoden jälkeen, ovat läskit tulleet jäädäkseen. On siis fiksua kiskaista itsensä ulos kotiovesta ja lähteä tervehenkisten harrastusten pariin. Kuntonyrkkeilytreeneissä hiki virtaa ja rasva palaa. Parhaimmat vaikutukset ovat silti henkistä sorttia.

Huuda jos sun tekee mieles huutaa
Liiku jos sun tekee mieles liikkuu
Riehu jos sun tekee mieles riehuu

-Elastinen / HuudaLiikuRiehu

Mistä on pienet puput tehty? Jätteidenlajittelu for dummies.

Kompostiin tai biojätteen erilliskeräykseen saa laittaa:

• ruuantähteet, marjojen yms. perkuujätteet
• kuivuneet ja pilaantuneet elintarvikkeet
• hedelmien, juuresten ja kananmunien kuoret
• luut, jähmettynyt paisto- ja kinkkurasva
• kahvin ja teen porot suodattimineen ja pusseineen
• talouspaperit, paperiset lautasliinat, kananmunakennot
• puutarhajätteet, kukkamulta, kuihtuneet kukat
• kotieläinten häkkien siivousjätteet, pienet määrät kissanhiekkaa
  (Lähde: Oulun jätehuollon Jäteopas 2009)

Y-LI-MÄÄ-RÄI-SET  LEM-MIK-KI-E-LÄI-MET EI-VÄT O-LE JÄ-TET-TÄ.

Tänä aamuna löysin taloyhtiön roskakat0ksen biojäteastian pohjalta kaninpoikasen. Puppe on toimitettu löytöeläinkotiin, mistä sen kierrätys eteenpäin tapahtuu eläinystävällisemmällä tavalla.

Onnellisuus on valinta

Olen tässä viime aikoina

hihkunut vahvaa eksistentiaalista iloa kuntonyrkkeilyharjoituksissa,
liikuttunut universaalin yhteyden kokemuksesta äitikaverin luona kahvitellessa,
ollut lävitse lämmin ja raukea uimahallipolskimisen ja saunomisen jäljiltä,
ihastellut isoäitieni viisautta ja kauneutta,
lähestulkoon pökertynyt pienen poikani suloisuudesta,
nauttinut mieheni katseesta (jonka hän itse ei tiedä olevan edelleen yhtä valloittava kuin tavatessamme),
kokenut jälleennäkemisen riemua löydettyäni ihmismäisen itseni peilistä kampaajakäynnin jälkeen,
hirnunut ja kikattanut lajitoverin osuessa nauruhermoon,
kuullut rakkaan, vaikkakin oksennustautisen, kaukaisen ystävän rakkaan, vaikkakin oksennustautisen, äänen puhelimen välityksellä,
ollut onnellinen muiden puolesta,
ollut tyytyväinen siihen, että sain lähetettyä valmistujaiskutsuja, vaikka tuntui, että jaksaako sitä etes kahvia keittää moisen urakan loppuunsaattamisen vuoksi,
muistuttanut itseäni pienistä, jokapäiväisistä onnistumisistani,
ottanut opikseni, huokaissut syvään ja päättänyt jatkaa rohkeasti eteenpäin elämässä,
koittanut nähdä ja nähnytkin asiat rakentavalta, positiviiselta kantilta,
ollut harmoniassa menneen, nykyisen ja tulevan kanssa hyväksyvästi ja kiitollisena.

Valvonut liian myöhään listaten onnellisia asioita, hymyillyt itselleni lempeästi ja mennyt tyytyväisenä nukkumaan.

Onnelliseksi ei tulla vahingossa, onneen ei eksytä. Nauti joka hetkestä, tämä on ihan kohta ohi. Valittaminen, surkuttelu ja voivottelu eivät vaadi mitään mielikuvitusta. Luovuutta sen sijaan tarvitaan pienten onnen kultajyvien noukkimiseen arjen keskeltä. Silmät auki, maailma on kaunis ja hauska paikka.

Koivun oksaan korkealle

Haaskaamme ihanan joutilasta aikaamme tekemällä luontohavaintoja keskellä Kempeleen sykettä. (Syke ja syke… asystole on stabiili rytmi…)

Kävimme katsomassa viikon ikäistä vauvaa, johon verrattuna meidän puolivuotias on iso nassikka. Herranjestas, miten pikku-ukon jalat kasvavat. Mutta kovasti ovat suloiset edelleen nuo pienet varpaset.